Amerikkalaisopiskelijat eivät enää voi lintsata luennoilta (ainakaan yhtä helposti kuin aiemmin).

Toukokuun Kansanuutiset (11.5.2010) kertoo, että perinteiset paperi-kynä nimilistat katoavat ja läsnäolo vahvistetaan uudemmalla teknologialla: opiskelijakortteihin asennettavalla sirulla. Amerikkalaiset, käytännöllisyyden ja tehokkuuden asiantuntijat, toimivat jälleen kerran tiennäyttäjinä.

Opiskelijoita uudistus ei ilahduttanut. Miksi läsnäolokontrolli mielletään niin negatiiviseksi? Varsinkin Yhdysvalloissa opiskelijoilla luulisi olevan enemmän kuin hyvä syy olla paikalla. Lukukausimaksut ovat usein järjettömän suuret, ja stipendeihin liittyy vaatimus hyvistä arvosanoista. Miksi pakollisen läsnäolon välttäminen on niin houkutteleva ajatus?

Suomen yliopistoissa moinen uudistus voisi herättää enemmän hilpeyttä kuin kiukkua. Kotona opiskelu mielletään usein tehokkaammaksi tavaksi oppia kuin luennoilla istuminen. Luennoille saavutaan kun ja jos satutaan heräämään ajoissa. Akateeminen vartti tarkoittaakin monille sitä, että luennoilta saa myöhästyä ainakin puoli tuntia, ja salista saa poistua, kun huvittaa. Osassa tiedekunnnista on sääntö eikä poikkeus, että suurin osa oppilaista ei saavu luennoille lainkaan. On huvittava ajataus pakottaa opiskelijat luentosaleihin, jos edes opettaja ei näe sitä tarpeellisena (eli ei seuraa läsnäoloja millään tavalla). Keinoja toki löytyy. Esimerkiksi opintotuen määrän pieneneminen 10 % jokaiselta poissaolokerralta tepsisi taatusti.

Onko vika siis oppilaissa vai opettajissa? Ajatus opettajasta markkinoinnin ammattilaisena ei ehkä ole hatusta temmattu. Opettajan on osattava myydä oppia. Motto on oltava: ”Minua kuunnellessanne saatte jotain enemmän kuin vain kirjaa lukemalla”. Vain näin saadaan suurempi arvo läsnäololle, vain näin luennoille osallistuneet kokevat saaneensa ajalleen todellista vastinetta. Motivoituneinkin ihminen hyötyy innostavasta ja ammattitaitoisesta opettajasta, esimiehestä tai pomosta. Myös työpaikka on mahdollista mieltää motivoivana paikkana, mahdollisuutena oppia uutta joka päivä. Se, että joku välittää läsnäolostasi ei ole huono asia. Jos kouluun, yliopistolle ja työpaikalle on mukava tulla, ei läsnäolokontrolli ole tarpeellinen niinkään läsnäolon varmistamiseksi vaan rutiinien, kuten opiskelun etenemisen ja työajanseurannan, helpottamiseksi.

Esimerkkinä opintojen seurannasta opiskelijoille: kännykkä ilmoittaa aina, kun luentosarjan poissaoloja on yli 3 per lukukausi. Muistutuksia ja merkintöjä voisi tulla myös loppukokeista, esseistä, ja opiskeluun käytettävästä ajasta. Tästä ajatuksesta ollaan Suomessa vielä huomattaavasti kauempana kuin rapakon toisella puolella, sillä opiskelua ei mielletä työnä. Opiskelu on kuitenkin mielestäni työtä mitä suuremmassa määrin, ja siksi siitä kannattaa tehdä tehokasta. Voi vain kysyä, miksi suomalainen opiskelija ei näe opiskeluaikaansa sijoituksena tulevaisuuteen? Kuten työntekijä, joka leimaa itsensä sisään työpaikalle, voi opiskelijakin käynnistää kellon, kun hän saapuu luennolle: ”Tästä alkaa minun työpäiväni, minun läsnäoloni on täällä välttämätön.”